JLL myyjän neuvonantajana Kauppakeskus Zeppelinin myynnissä
Kauppakeskus myytiin suomalaiselle sijoittajaryhmälle, jonka ankkurisijoittajina ovat Asko Myllymäki ja Arvo Sijoitusosuuskunta.
Vuonna 1992 avattu Zeppelin on Kempeleen ja koko eteläisen Oulun seudun tärkein kaupallinen keskittymä ja tapahtumien keskus. Zeppelin oli valmistuessaan pohjoisen Suomen ensimmäisiä kauppakeskuksia ja se muistetaan alkuvuosiensa huipputapahtumista, muun muassa maailmantähtien vierailuista, jotka keräsivät valtavia ihmismääriä. Zeppelin on yhä alueensa johtava kauppapaikka, jonka keskeisiä ominaisuuksia ovat vahva päivittäistavarakaupan tarjonta ja monipuolinen muodin ja vapaa-ajan liikkeiden valikoima. Kauppakeskuksessa on noin 30,000 neliömetriä vuokrattavaa alaa ja siellä vieraili noin 3 miljoonaa asiakasta vuonna 2024.
Antti Pelli, Senior Director, Capital Markets, JLL Finland: ”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme tämän harvinaislaatuisen kaupan onnistuneesti päätökseen. Transaktio on monella tapaa hyvin poikkeuksellinen; kaupan kohteena on suuri kauppakeskus pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja ostajana ryhmä kotimaisia sijoittajia. Kauppa on pitkän ja kärsivällisen tiimityön tulos ja osoittaa JLL:n ainutlaatuisen kyvyn tehdä kauppaa kaikissa kiinteistötyypeissä läpi Suomen. On erityisen hienoa, että kohteelle löytyi juuri oikeanlainen paikallinen omistaja, joka voi jatkaa sen menestyksekästä kehittämistä”
JLL toimi transaktiossa myyjän kaupallisena neuvonantajana. Krogerus asianajotoimisto toimi myyjän juridisena neuvonantajana
Tietoa JLL:stä
Yli 200 vuoden ajan JLL (NYSE: JLL), johtava globaali kaupallisten kiinteistöjen ja sijoitusten hallinnan yritys, on auttanut asiakkaita ostamaan, rakentamaan, käyttämään, hallinnoimaan ja sijoittamaan monenlaisiin kaupallisiin, teollisiin, hotelli-, asuin- ja vähittäiskaupan kiinteistöihin. Fortune 500® -yrityksenä, jonka vuotuinen liikevaihto on 23,4 miljardia dollaria ja toimintaa yli 80 maassa ympäri maailmaa, yli 113 000 työntekijäämme tuovat globaalin alustan voiman yhdistettynä paikalliseen asiantuntemukseen. Tarkoituksemme ohjaamana muokata kiinteistöalan tulevaisuutta parempaa maailmaa varten autamme asiakkaitamme, työntekijöitämme ja yhteisöjämme NÄKEMÄÄN VALOISAMMAN TIEN℠. JLL on tuotemerkki ja Jones Lang LaSalle Incorporatedin rekisteröity tavaramerkki. Lisätietoja saa osoitteesta jll.com.