JLL toimi myyjän neuvonantajana 14 teollisuuskiinteistön kaupassa
Ostaja on ruotsalainen listattu yhtiö Stendörren, joka kaupan myötä kasvattaa huomattavasti Suomen kiinteistösalkkunsa kokoa. Kauppahinta on noin 1,3 miljardia Ruotsin kruunua. Kohteet sijaitsevat Suomen parhaalla logistiikka-alueella noin 10 kilometrin säteellä Helsinki-Vantaa lentoasemalta. Kiinteistöjen yhteenlaskettu vuokrattava pinta-ala on noin 63 000 m2.
Antti Pelli, Senior Director, Capital Markets, JLL Finland: ”Olemme erittäin iloisia ja tunnemme olevamme etuoikeutetussa asemassa saadessamme olla osa tätä merkittävää kauppaa. Näin korkeatasoisia ja keskeisillä sijainneilla oleva salkkuja myydään kerran sukupolvessa. On siis kuvaavaa, että juuri JLL valittiin toimimaan kaupassa neuvonantajana, mikä edelleen vahvistaa asemaamme Suomen johtavana kiinteistöneuvonantajana teollisuus- ja logistiikkasegmentissä. Salkku herätti laajaa kiinnostusta niin Pohjoismaisissa ja muissa kansainvälisissä sijoittajissa, ja osoittaa, että teollisuuskiinteistöjen kysyntä on yhä korkealla tasolla. Transaktio on myös yksi viime vuosien suurimmista teollisuuskiinteistöjen kaupoista mikä osoittaa ylipäänsä likviditeetin olevan kasvussa Suomessa. Haluamme kiittää ja onnitella sekä myyjää että ostajaa sujuvasta prosessista ja onnistuneesta kaupasta.”
JLL toimi transaktiossa myyjän kaupallisena neuvonantajana ja Avance Asianajotoimisto juridisena neuvonantajana.
Tietoa JLL:stä
Yli 200 vuoden ajan JLL (NYSE: JLL), johtava globaali kaupallisten kiinteistöjen ja sijoitusten hallinnan yritys, on auttanut asiakkaita ostamaan, rakentamaan, käyttämään, hallinnoimaan ja sijoittamaan monenlaisiin kaupallisiin, teollisiin, hotelli-, asuin- ja vähittäiskaupan kiinteistöihin. Fortune 500® -yrityksenä, jonka vuotuinen liikevaihto on 23,4 miljardia dollaria ja toimintaa yli 80 maassa ympäri maailmaa, yli 113 000 työntekijäämme tuovat globaalin alustan voiman yhdistettynä paikalliseen asiantuntemukseen. Tarkoituksemme ohjaamana muokata kiinteistöalan tulevaisuutta parempaa maailmaa varten autamme asiakkaitamme, työntekijöitämme ja yhteisöjämme NÄKEMÄÄN VALOISAMMAN TIEN℠. JLL on tuotemerkki ja Jones Lang LaSalle Incorporatedin rekisteröity tavaramerkki. Lisätietoja saa osoitteesta jll.com.